Sentään sain koulun jälkeen tehtyäkin jotakin.. siis järkevää. Eilen. Tosin ensin istuin ainakin tunnin verran peilin edessä naamaani ja finnejäni tuijotellen, mutta sainpa ainakin joten kuten ajatukset sen verran kasaan hetkeksi, että pystyin tekemään hiukan kouluhommia ainaisen lorvimisen sijaan.Kävin jopa uudestaan koululla printtaamassa lisää tietoa netistä! Tosin siinä se hyvä sitten olikin. Oikeasti mun olisi pitänyt lukea torstain tenttiin, mutta kun en pysty. Ahdistaa niin vietävästi enkä pysty keskittymään lukemiseen. Lauantaina yritin lukea ja sain luetuksi sivun. Eilenkin yritin ja sain luetuksi kaksi sivua... Huoh!

Eilinen ilta menikin taas normaaliin tapaan. Kävin kaupassa ja jo siellä alkoi ahdistaa, kun piti laskea rahoja, että ne riittäisivät. Hävetti kulkea kaupassa.. Tuntui kuin kaikki olisivat tuijottaneet ostoskorini sisältöä. Yritin sitten valita jotakin terveellistäkin sinne koriin (porkkanoita), etten nyt sentään pelkkiä sipsejä, jäätelöä ja karkkia kotiini laahaisi. Kaupassa usein käy niin, että yritän piilotella ostoksiani, varsinkin muilta nuorilta... Mitähän nekin mahtavat minusta miettiä? Ja usein kaupassa kuluu luvattoman pitkä aika, kun päättämisen vaikeus on niin suuri. Mitä ostaisi, kun kaikkea tekisi mieli eikä koko kauppaa voi kotiinsa viedä?

No rahat riitti ja lähdin kotiin kaupasta. Jo puolessa välissä matkaa kadutti. Usein käy niin, että ensin, kun kovalla kiireellä menee kauppaan ja huolella valitsee ostokset, viimeistään kotiovella tekisi mieli palauttaa ostokset takaisin. Mutta eihän niitä nyt voi palauttaa, tehty mikä tehty! Sama ajatusmalli sopii syömiseen: kun on kerran aloitettu, niin peli on jo menetetty... Eihän ruokaa saa eikä voi jättää syömättä!?! Eikä ahmimista voi jättää kesken.. Miksei sama ajatusmalli voisi päteä urheilussakin? Tai koulutehtävien tekemisessä? Että, kun kerran on aloitettu, niin ei voi enää jättää kesken.

Kotiin päästyäni yritin keksiä jotain muuta tekemistä etten heti aloittaisi syömistä, joten aloitin tekemään itselleni vapuksi naamiaisasua ja katsoin samalla telkkaria.. Ei oikein onnistunut sijaistoiminta sillä kymmenen minuutin jälkeen ruuat jääkaapissa ja repun pohjalla tuntuivat jo huutavan minua luokseen. Pakkohan niistä oli päästä eroon. Siinä se loppuilta kuluikin, ahmiessa ja telkkaria katsoessa..Ja oksentaessa.

Hävettää, inhottaa. Jos joku näkisi sen kaiken mitä teen kotona, kun olen yksin, niin kukaan ei haluaisi olla kanssani missään tekemisissä. Kukaan ei haluaisi eds sylkeä minuun päin. Kuvottavaa.